keskiviikko 23. elokuuta 2017

Täällä taas, toivottavasti.

I’m back, olen selkä.

Tai ainakin luulen olevani. Olen ollut niin pitkään poissa blogin ääreltä, että en oikein uskalla luvata varmaksi, kuinka pian pääsen takaisin säännöllisen kirjoittamisen rytmiin.

Syksystäni on tulossa aika kiireinen, aloitin uudet opinnot Tamkissa ja suoritan loppuun vanhoja Tredussa. Ala on onneksi sama, joten opinnot ovat jossain määrin päällekkäisiä. Vaikka jossain määrin kyllä pelottaa tuo tuleva työmäärä. Onneksi tiedän, että tällä kahden paikan välillä juoksemisen ja kahden koulun tehtävien hoitamisella on deadline siellä 8 viikon päässä. Sitten helpottaa. Mutta minun täytyy ehkä kokeilla kahvinjuontia vielä, ennen kuin syysloma koittaa ja opetus Tredussa loppuu.

Voin vain toivoa, että touhun täyteisempi syksy tarkoittaa myös sitä, että jutunjuurta syntyy ja runosuoli kukkii paremmin kuin se on pitkiin aikoihin. Toki minulla on jo mielessä monia postausten aiheita, joista puuttuu vain toteutus. Tai valmiita postauksia, joista puuttuu kuvat. Sen takia tästäkin postauksesta puuttuu kuvat. Jostain on aloitettava. Vaikka sitten kuvattomasta postauksesta.

Kynsiä minun täytyy ainakin alkaa taas lakkailla ahkerammin, koska silloin tuntuu juttu luistavan parhaiten. Lakan kuivumista odotellessa koneella kirjoittaminen on aikalailla ainoa asia, jota voi tehdä. Ja onhan näppäimistön naputtaminen paljon hauskempaa, kun on värikkäät kynnet. Tai no, aikalailla kaikki on kivempaa, kun on värikkäät kynnet.


Enää pitää ottaa torjuntavoitto tästä päälle pukkaavasta flunssasta. 

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Isoveli82

Isoveli täytti juhannuksena 35, aika sopivan ikäinen siis noin niin kuin isoveljeksi.

Virkkasin Isoveljelle synttärilahjaksi peiton. Alun perin aion tehdä hänelle peiton 30-vuotislahjaksi, sen jälkeen väitöslahjaksi, mutta koska niistä ei tullut mitään erinäisistä syistä, päätin, että 1/3(sillä oletuksella, että velipoika yltää edesmenneen isoisämme kunnioitettavaan 104,5 vuoden ikään) elettyä elämää on ihan yhtä hyvä syy. Sitä paitsi, parempi myöhään kuin ei silloinkaan.



Olen jossain määrin jopa yllättynyt, että sain tämän peiton valmiiksi, sillä minä en virkkaa. Tai en virkannut, ennen kuin aloin viime jouluna ensin virkata peittoa itselleni(joka on vielä kesken) ja sitten kevät-talvella aloin virkata tätä peittoa.

Veljeni on jossain määrin ulottuva henkilö, enkä nyt tarkoita sellaista, mikä on varmasti jokaisen ensimmäinen mielikuva, vaan 190-senttinen entinen urheilija. Joten, koska saaja on jokseenkin ulottuva henkilö, täytyy peitollakin olla kokoa. Peitto on noin suurinpiirtein(täysin tarkkoja mittoja en saanut otettua, kun minulla ei ole tarpeeksi tilaa levittää tätä mittoihinsa) 145 cm leveä ja 210 cm korkea. Lankaa tähän kului 3065 grammaa. Pääteltäviä langanpäitä oli enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi osaan delegoida.

Luulin saavani tehtyä tämän täysin jämälangoista, mutta pian kävi ilmi, että olin turhan optimistinen asian suhteen. Loppujen lopuksi uudenlangan ja jämälankojen suhde on suurin pirtein fifty-sixty. Jämälanka on tässä tapauksessa aika laaja käsite, osa oli ihan oikeasti jämiä jostain toisesta projektista ja osa oli epämääräisiä yksittäisiä keriä, joilla en tiennyt, mitä tehdä; ne upposivat tähän hyvin. Uudet langat olivat oikeastaan kokonaan harmaita ja mustia. Lanka on tosiaan Novitan 7 Veljestä, joka on mielestäni tällaiseen peittotarkoitukseen ihan oivallista lankaa.



Peitto valmistui vähän myöhässä, mutta ei anneta sen häiritä(vaikka se vähän mielessä kaihertaakin). Sitä paitsi, veli perheineen ei ollut edes juhannuksena kaupungissa, joten en olisi edes voinut antaa lahjaa oikeana päivänä. Pikkuperfektionisti sisälläni kuiskuttelee, että olisihan sen voinut antaa etuajassa. Yritän olla kuuntelematta.

Peitto jäi hieman lyhyemmäksi kuin alun perin ajattelin, mutta minulta loppui langat(buahahhahhaa, as if), siis sopivan väriset ei-harmaat langat. Mutta eipä tuolle nyt mitään voi, ihan kivan mittainen tästä peitosta kuitenkin tuli. Ja se minimitavoitteeni, 200cm, täyttyi.




Ja myönnettäköön, että otin peitontekeleen alla useammat koepäiväunet. Tämä oli vain niin kätevä vetää sylistä kokonaan päälle, kun alkoi ramaisemaan. Ja hyvin nukutti. Toivottavasti myös Isoveli, joka omien sanojensa mukaan on vielä nuori poika ja sopivan ikäinen, nukkuu hyvin tämän peiton alla.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Mistä sen tietää, mitä oikeasti haluaa?

Olen pohtinut otsikon kysymystä viimeaikoina todella paljon. Koko elämäni aikana olen pohtinut monesti ja paljon, että mitä minä tahdon milloin mihinkin asiaan liittyen. Mutta nyt olen pohtinut asiaa pidemmällä tähtäimellä, ja siten, että otan huomioon mahdollisimman monta erilaista näkökulmaa ja vaikuttavaa seikkaa. Että tahdonko jostain asiasta vain rusinat pullasta ja sokerit pohjalta, vai olenko valmis myös niin sanotusti lapioimaan sitä itseään.

Olen jo pidemmän aikaa ollut niin sanotusti tyytymätön tämän hetkiseen tilanteeseeni (tuo kuulostaa pahemmalta kuin oikeasti onkaan). Joku saattaisi sanoa, että ”no tee sille sitten jotain!” Ongelma on siinä, etten oikein tiedä, mitä minun pitäisi tehdä tai mihin suuntaan minun pitäisi lähteä etenemään. Tai pikemminkin en tiedä, mitä haluaisin tehdä tai mihin suuntaan haluaisin lähteä.
Olen aina ollut sellainen, että pystyn perustelemaan asioiden monet puolet ja pystynyt tekemään hyvin kattavia +- -listoja. Tämä tarkoittaa sitä, että harvemmin tulen tehneeksi hätiköityjä päätöksiä – mikä on tietenkin hyvä asia – mutta se tarkoittaa myös sitä, että päätöksenteossa kestää kau-an. Ja usein myös käy niin, etten saa päätöstä tehtyä ollenkaan, koska kun on tarpeeksi kauan pyörittänyt asioita päässä ja paperilla, kaikki vaihtoehdot alkavat vaikuttaa yhtä hyviltä tai huonoilta. Ja silloin on helpompi olla tekemättä mitään, kuin ottaa se riski, että tekeekin virheen.

Nyt on kuitenkin tullut eteen tilanne, joka on pakottanut katsomaan elämää ja aikaa eri tavalla(Ei onneksi omalle kohdalle, mutta tarpeeksi lähelle kuitenkin). Ettei asioita voi jättää toteutettavaksi ”sitten joskus”, koska sitä ”sitten joskusia” ei välttämättä koskaan tule.
Olen miettinyt asioita paljon ajatuksen ”jos minulla olisi rajallisesti aikaa jäljellä, mitä tahtoisin tehdä sillä ajalla” pohjalta. Ja se on osoittautunut joissain asioissa varsin hyödylliseksi lähtökohdaksi. Olen huomannut luopuneeni ajatuksesta, että minun täytyisi keksiä itselleni hetinyt koko loppuelämän kattavat suunnitelmat. Se on vienyt paljon paineita pois, kun ei tarvitse löytää sitä yhtä juttua, jota on mielekästä tehdä seuraavat 50 vuotta. Voi tehdä montaa erilaista mielenkiintoista ja kivaa juttua ja kokeilla eri asioita.

Sitä paitsi, parhaat asiat elämässä tulevat kohdalle 99% sattumalta. Ei kukaan voi suunnitella, esimerkiksi, että ”ensivuonna tähän aikaan olen unelmieni työpaikassa, josta en halua koskaan pois”. Toki voi toivoa, mutta asiat ovat monen eri tekijän summa, eikä kaikki ole aina omasta päätöksestä kiinni. Ja mistä sitä tietää, mikä kaikki voi olla unelmien täyttymys? Kun kukaan ei voi tietää kaikkea ja kaikkien tapahtumien seurausketjuja. Tässä olisi selkeästi itseni kaltaisella kontrollifriikillä kehittämisen paikka.

Olen yrittänyt hakea asiaan uusia näkökulmia eri tavoin, esimerkiksi lukemalla kirjoja, sillä huomaan helposti jumittuvani ajatuksissani. Enkä välttämättä ole aina edes tietoinen kaikista mahdollisuuksistani tai tiedä, mitä erilaiset vaihtoehdot pitävät sisällään tai mitä ne vaativat. Tieto ei aina lisää tuskaa. Enää pitäisi löytää rohkeus lähteä kulkemaan sitä ihan omaa polkua, tai jopa lähteä sinne, missä ei ole polkua lainkaan. Se on varmasti itselleni se suurin haaste tässä asiassa, olen aina ollut miellyttämisen haluinen ja minulle on kova paikka, jos esimerkiksi läheiseni kritisoivat tai kyseenalaistavat valintojani. Jätän sitten mieluummin asiat tekemättä tai teen, kuten tiedä herättävän vähiten kommentteja. Tästä tavasta minun täytyisi ehdottomasti opetella eroon. Tai kouluttaa läheiset olemaan kommentoimatta. En tiedä, kumpi on mahdottomampi tehtävä.




Viimeinen sysäys tämän postauksen kirjoittamiseen tuli ystävältä, joka on tällä hetkellä vaikeassa tilanteessa. Hän kysyi, että ”onko sulla vielä se blogi?”, no, onhan minulla, mutta kirjoittamisfiilis katosi oman vaikean tilanteen jälkipyykissä. Päätin siinä silloin bussissa istuessamme, että elvytän blogin jälleen ja alan kirjoittaa, enkä vain haaveilla kirjoittamisesta. Koska kirjoittaminen ruokkii kirjoittamista ja sanat synnyttävät uusia sanoja

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Madara SOS

Syksyllä tuli ajankohtaiseksi ostaa uusi naamarasva sekä seerumi. Edellinen rasva loppui ja seerumi loppui jo viime keväänä, enkä silloin ostanut uutta seerumia, sillä kesää kohti ihoni alkaa rasvoittumaan, enkä ole kokenut kesäisin tarvetta hirveästi rasvailla naamaa, enkä siten ole kokenut tarvetta seerumin tuomalle lisäboostillekaan. Joten jäi seerumi ja rasva ostamatta keväällä. Syksyn tullen minulta loppui viimein myös rasva, joten uusien hankkiminen oli ajankohtaista.

Pienen tutkivan journalismin jälkeen päädyin tilaamaan Biodellystä Madaran SOS-sarjan Recharge Cream –kasvorasvan sekä Repair Intensive Serum –seerumin. Päädyin valitsemaan nämä paristakin eri syystä; ensinnäkin nämä olivat paljon halvempia kuin muut rasvat, joita harkitsin ja toisekseen olen ollut huomaavinani, että luonnonkosmetiikka-rasvat toimivat paremmin ja ovat miellyttävämpiä kuin ei-luonnonkosmetiikka.



Ensimmäisellä kerralla, kun käytin näitä, hämmästyin kuinka jankkia tämä seerumi on. Se on paksumpaa ja jankimpaa kuin kasvorasva, joka taas on koostumukseltaan varsin kevyen oloista.
Toinen asia, joka pisti silmään nenään, oli näiden haju. Nämä hasievat aivan lääkkeeltä tai sairaalalta. Vahvasti. Ja pitkään.


Mutta olen armollisesti valmis antamaan jokseenkin kammottavan hajun anteeksi, sillä nämä todellakin toimivat! Ihan käsittämättömän hyvin.
Naamani on tänä talvena pahimmillaan ollut hilseilevä, kutiseva, kirvelevä ja kiristävä. Koska olin tottunut läträämään edellistä käyttämääni rasvaa oikein huolella saadakseni edes jonkinlaista helpotusta, lähdin näiden kanssa luonnollisesti samalla lailla liikenteeseen. Se saattoi olla virhe, tai olla olematta. Nämä olivatkin niin tuhtia tavaraa, etteivät ne kadonneet naamaani silmänräpäyksessä, vaan kasvoillani oli hyvän tovin sellainen vaaleahko rasvakerros, jolla ei ollut mitään kiirettä imeytyä. Ja koko ajan nenässäni haisi sairaalalta/lääkkeeltä. Mutta se teho. Naamani oli sen ensimmäisen käyttökerran jälkeen pehmeä ja sileä kuin vauvan takalisto, useamman päivän. Vaikka sittemmin olen oppinut holvaamaan näitä naamaani varovaisemmin, ovat nämä minulla käytössä vain iltaisin/yörasvana juurikin tuhtiutensa vuoksi. Silloin harvoin, kun laitan aamulla kasvorasvaa, laitan jotain paljon kevyempää ja nopeammin imeytyvää, koska inhoan rasvaamista seuraavaa klähmäistä tunnetta yli kaiken.

maanantai 30. tammikuuta 2017

Kauluri - Paluu lapsuuteen?

Neuloin kaulurin. Kyllä, kaulurin.

Neuloin tämän jo varsin pian Tampereen käsityömessujen jälkeen, ja ostinhan pari puuttuvaa kerääkin messuilta, mutta viimeistely, eli langanpäiden päättely sekä kuvaaminen saivat odottaa joulun ja uudenvuoden välipäiviä. Joo, neulominen on todella kivaa, neuleiden viimeistely on perberistä.

Malli on Joji Locatellin 3 Color Cashmere Cowl, joka on todella helppo ja mukava neuloa. Kauluri neuloutui todella nopeasti, muutamassa illassa. Ohjetta ei tarvinnut tuijotella juurikaan, riitti kun sen luki ennen mallineuleen tai värin vaihtoa ja muuten välillä silmäili varmistukseksi.



En ole ihan varma, miksi alun perin aloin neuloa tätä kauluria, sillä olin kovin skeptinen sen suhteen, tulenko koskaan käyttämään tätä. Mutta halusin silloin jotain kohtuullisen aivotonta neulottavaa. Kauan siinä menikin, ennen kuin otin tämän käyttöön(kun ne langanpäät oli päättelemättä).  Mutta. Tämä on osoittautunut aivan loistavaksi keksinnöksi. Koen isot huivit - joista tykkään ihan hirveästi - ahdistavina talvitakin alla, joten tämä on ollut ihan mahtava, sillä tämä blokkaa kylmän ilman tunkemasta takin kauluksesta sisään, mutta ei ahdista, purista tai kurista.
Toki, en tiedä, valikoituisiko tämä kaulaan kaikkein kovimmilla pakkasilla ja nytkin kaipaan koulussa tunneilla, jolloin istun falskaavan ikkunan ja kylmyyttä hohkaavan betoniseinän vieressä ilmastoinnin puhaltaessa niskaan, jotain suuren suurta villahuivia, johon kääriytyä.




Tykästyin tähän kauluriin jopa siinä määrin, että aion neuloa niitä lisää. En välttämättä tai todennäköisesti juuri tällä mallilla, vaan jollain toisella, koska maailma on täynnä kivoja neuleohjeita.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Madara Protecting Hand Cream

Olen löytänyt uuden HG-käsirasvan. Tajunnanräjäyttävän hyvän käsirasvan. Kaupan päälle löysin sen vielä vahingossa. Tai tietoisestihan minä sen kyllä tilasin, samalla, kun tilasin itselleni uutta naamarasvaa ja seerumia (säästääkseni postikulut, lisäsin tilaukseen käsirasvaa. Selvää säästöä, tiedättehän).
Odotukseni eivät olleet kovin korkealla, sillä minulla ei ollut juurikaan kokemusta Madaran tuotteista ennen tätä(palakasvosaippuaa kokeilin yhden palan verran, ja se jätti aika mitäänsanomattomat fiilikset). Mutta toisaalta, aika harvalta itselleni uudelta tuotteelta odotan kovinkaan paljoa, sillä tiedostan sen, että mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi toisella. Esimerkiksi, useimmat rasvat, joita olen suositellut Äipälleni, eivät ole toimineet hänellä lainkaan ja ne, joista itse en ole niin innostunut, ovat olleet hänelle hyviä. Joten matalat odotukset eivät olleet mitään ”henkilökohtaista”.

Tilasin ensimmäisen tuubin tätä Madaran Protecting Hand Creamia Biodellystä, samalla kun tilasin pärstänvoiteluaineita. Täytyi saada ilmaiset postarit, joten tämän tilaaminen oli selvää säästöä. Ainakin melkein.
Tuubin teksti lupaa, että käsivoide ”Hoitaa, kosteuttaa ja pehmentää kuivia käsiä ja hauraita kynsiä. Tuo käsille suojan, joka auttaa sitomaan kosteutta. Imeytyy nopeasti jättäen kädet silkkisen pehmeiksi.”  Ja täytyy myöntää, tämä rasva tekee kaiken lupaamansa. Tietenkin olisi ehkä ollut kannattavaa lukea tuubin teksti jo silloin syksyllä ennen ensimmäistä käyttökertaa, tuubissa nimittäin sanotaan hiero käsiin, ja minä tajusin tämän vasta parin käyttökerran jälkeen kokemuksen kautta. Mitä tästä opimme? Emme mitään.




Tämä rasva täytyy todella hieroa käsiin, mutta onneksi se imeytyy loppujen lopuksi varsin nopeasti. Ja aamulla(oikeastaan jo ennen nukahtamista, rasvaan käteni ainoastaan nukkumaan mennessäni) kädet ovat kivan pehmeät. Eikä niissä ole minkäänlaista kalvoa. Sillä jos jotain inhoan, se on rasvat, jotka jättävät jälkeensä kalvon. Not Cool. En tahdo rasvaa, joka täytyy erikseen pestä pois. Mutta se ei ole tämän rasvan ongelma.
Taistelin syksyllä kynsieni kuivuuden kanssa, mikään ei tuntunut auttavan niihin, ja ne lohkeilivat eikä kynsilakka pysynyt niissä hetkeäkään siistinä. Mutta tämä rasva auttoi, kynteni alkoivat näyttää ja tuntua paljon paremmilta jo muutaman käyttökerran jälkeen. (Alan kuulostaa ihan TV-Shopin mainokselta, mutta se on totta!)
Ainoastaan vuodenvaihteessa, kun muutamana päivänä oli megapakkanen, tämä rasva ei ole ollut riittävän tehokas. Eikä maaninen virkkaaminen tai käsin tiskaaminen varsinaisesti helpota käsien kuivuutta. Jään jännityksellä odottamaan, parantaako tämä rasva kuivuuttaan rutisevat ja halkeilevat käteni(pirun megapakkaset ja yksinkertaiset lapaset), vai täytyykö minun etsiä jotain tujumpaa.
Loppukaneettina todettakoon, että tämä on paras kokeilemani käsirasva keskivaikeaan käsien kuivuuteen, mutta en ole vielä kokeillut sitä äärimmäisen kuiviin käsiin.

lauantai 31. joulukuuta 2016

Mitä tahdon tehdä ensivuonna?

Raketit ovat alkaneet paukkua, joten on aika suunnata katse muutaman tunnin päässä häämöttävään uuteen vuoteen. En tee tänäkään vuonna lupauksia laihduttamisesta tai paheettomasta elämästä, vaan mietin, mitä tahdon tehdä ensi vuonna. Listani näyttää tältä:

Muuttaa. Sori vaan, läheiset. Nykyinen asunto on turhan kallis ja pienempikin varmasti riittäisi. Tavaraa toki pitää karsia rankalla kädellä, jos aion mahtua pienempään asuntoon.

Opetella kirjoneuletta. Olen pitkään ihaillut näkemiäni kirjoneuleita, ja olen päättänyt, että 2017 on se vuosi, jolloin opettelen kirjoneuleen itse.

Opetella Magic Loopin. Viitaten edelliseen kohtaan, eli neulomistekniikan, jossa neulotaan ylipitkällä pyöröpuikolla suljettua neuletta. Vähemmän puikon vaihtoja, siistimpi neulejälki.

Opetella olemaan armollisempi itselleni. Olen aina ollut hyvin itsekriittinen, kuten itse asian ilmaisen. Eräs toinen kutsuu sitä julmuudeksi. Olen vasta tänä syksynä alkanut pikku hiljaa huomata, kuinka haitallista tuo itsekriittisyys minulle on. Toivottavasti vuosi 2017 on vuosi, jolloin hyvä alkaa olla riittävän hyvä.

Lukea enemmän. Olen lukenut tänä vuonna hävettävän vähän, vain muutaman kirjan. Mikä on harmi, koska lukeminen on yksi rakkaimmista harrastuksistani. Erinäisistä syistä keskittymiskykyni ei ole muutaman viime vuoden aikana ollut kummoinen, joten en ole pystynyt keskittymään kirjoihin lukemisen vaatimalla tavalla. Nyt kuitenkin tunnelin päässä näkyy valoa(eikä se ole juna) ja keskittymiskyky paranee koko ajan.

Lakata pelkäämästä epäonnistumista. Pelkään epäonnistumista aivan valtavasti. Olen jättänyt paljon asioita tekemättä ja yrittämättä, koska olen pelännyt epäonnistuvani. Toivon, että vuosi 2017 on vuosi, jolloin lakkaan pelkäämästä epäonnistumista.

Kirjoittaa enemmän. Olen kirjoittanut tänä vuonna harmittavan vähän. Blogissa se on näkynyt mitättömänä postausten määränä. Syy vähäiseen kirjoittamiseen on aika pitkälti sama, kuin vähäiseen lukemiseen, keskittymiskykyni ei ole ollut parhaimmillaan.

Toteuttaa unelmiani. Niin pieniä kuin vähän suurempiakin. Kuten varmasti moni muukin, olen elänyt pitkään ”sitkun”-elämää. Sitten kun asia XYZ on erilailla, voin toteuttaa unelmiani ja suunnitelmiani, mutta en nyt. Mutta hitto vie, jos ei nyt, niin koska sitten?




Millaisia suunnitelmia teillä on vuodelle 2017?