lauantai 29. kesäkuuta 2013

Dan Brown - Inferno



”Helvetin pimeimmät paikat on varattu niille, jotka pysyvät puolueettomina moraalisten kriisien aikoina.

Symbologian professori Robert Langdon herää keskellä yötä firenzeläisessä sairaalassa haava päässään. Hän ei muista mitään parista edellisestä vuorokaudesta – ei myöskään merkillisestä esineestä, joka on piilotettu hänen takkinsa vuoriin.
Pian Langdon saa havaita, että hänellä on perässään joukko aseistautuneita takaa-ajajia. Hän pakenee kuumeisesti seuranaan harvinaisen kylmäpäinen nuori nainen, jonka nokkeluuden ansiosta hän ylipäätään on hengissä. Kaksikko selvittää yhdessä Langdonin hallussa olevien pahaenteisten symbolien merkitystä. Mysteerin avaimeksi paljastuu Dante Alighierin eeppinen runoelma Jumalainen näytelmä, joka johdattaa heidät huikealle matkalle läpi kolmen suurenmoisen kaupungin ja lopulta svälle maan uumeniin, missä uinuu hirviö…”



Inferno on Dan Brownin neljäs Robert Langdon –romaani. Olen pitänyt kolmesta aikaisemmasta(Enkelit ja demonit, Da Vinci –koodi ja Kadonnut symboli) todella paljon.
Olinkin siis todella innoissani, kun kuulin Brownin jukaisevan uuden Robert Langdon –romaanin ja laitoin sen heti valvottavaksi AdLibriksessa. Saatuani kirjan käsiini kesti pari viikkoa, ennen kuin aloin lukea sitä, koska kun aloittaisin lukea sitä, se olisi pian luettu kokonaan ja sen jälkeen sen voisi vain lukea uudelleen. Ja uudelleen lukeminen ei ole sama asia kuin ensikertaa lukeminen, you know how it goes. Samasta syystä J.K. Rowlingin uusin kirja odottaa vieläkin hyllyssä lukemattomana…

Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että mielestäni Inferno oli Loistava. Se oli vauhdikas, tapahtumarikas, tarkka. Täydellisyyttä hipova. Kirja on monitasoinen, monipuolinen, moniselitteinen, moni-kaikkea. Kaikkea muuta kuin yksinkertainen.
Kirjan kappaleet ovat lyhyitä, vain muutaman sivun pituisia, mikä toimii todella hyvin. Tapahtumia kerrotaan monen eri hahmon näkökulmista, jolloin lukija saa tapahtumista todella tarkan ja hyvän kuvan, aivan kuin olisi kärpäsenä katossa tarkkailemassa tilannetta.
Vaikka tarinaa kerrotaan monen eri hahmon näkökulmasta, ei tarina juoni ja asioiden tarkoitukset paljastu ennen kuin vasta aivan lopussa. Brown osaa johdattaa lukijansa taitavasti ja uskottavasti harhaan, antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa, niin sanotusti.
Kirja sijoittuu kolmeen kulttuurillisesti tärkeään ja vanhaan kaupunkiin, joita kuvataan hyvin tarkasti ja välillä lukiessa meinasi pää mennä vallan pyörälle, että missäs nyt ollaan, mistä tultiin ja minne oltiinkaan menossa.
Kaikki kirjan viittaukset taiteeseen, kirjallisuuteen, tieteeseen ja historiaan pitävät paikkansa, mikä on mielestäni todella hienoa, että Brown ei ole lähtenyt luomaan ”mielikuvitustodellisuutta” tai vetänyt mutkia suoriksi muuttelemalla faktoja ja todellisuutta ”taiteellisen vapauden nimissä”. Luettuani kirjan huomasin oppineeni aika paljon asioita vahingossa. Se on aina hyvä asia.
Oli mielenkiintoista ja oikeastaan aika hienoakin, että kirjan luettuani pystyin samasitumaan kaikkin hahmoihin. Pahis oli silti pahis, mutta pahiksella oli syynsä olla pahis. Ja se, oliko pahis loppujen lopuksi pelkkä pahis, ei sekään ole aivan yksiselitteistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti