perjantai 3. tammikuuta 2014

Liisabox



Jossain vaiheessa viime vuotta keksimme Liisan kanssa idean Liisaboxista, vähän niin kuin Livbox, mutta jonka Liisa kokoaa minun antamallani budjetilla vain ja ainoastaan minua ajatellen. Marraskuussa aihe nousi jälleen esille, kun materialistisena ihmisenä halusin varmistaa itselleni mahdollisimman monta pakettia jouluksi(hei, vanhentuminen on välttämätöntä, mutta aikuistuminen vapaaehtoista). Sovimme siis Liisan kanssa, että minä annan budjetin ja Liisa kokoaa minulle Liisaboxin jouluksi.

Tapasin Liisan aatonaattona illalla ja päätin avata Liisaboxin aattoaamulla, etukäteislahjana itseltä itselleni. Avattuani laatikon, ja tutkittuani sen sisältöä hetken, minulla meni tovi sisäistää, mitä katsoin. Olin täysin 
sanaton. Hyvällä tavalla. Erittäin hyvällä. Odotukseni ylittyivät monikertaisesti.

Katsokaa nyt, mitä kaikkea sain!

On poskipunaa, huulipunaa, rajauskynää, kynsilakkaa, kulmakarvaharjaa, puhdistusasioita ja jotain, josta en ihan tarkkaan tiedä, mikä se on. Tykkäsin kaikesta, mutta esittelen tässä vain suurimmat tunteet herättäneet 
tuotteet, vastauksena Liisan joulupäivänä esittämään kysymykseen, mistä tykkäsin eniten.

Liisa, mikä tämä on ja mitä sillä tehdään?

Sen kyllä olen jo saanut selville, että se on jotain, joka liittyy Hugo Bossin Jouriin…

Ja koska itsetuntoni on kohdillaan, uskallan tunnustaa, että minulta meni hyvä tovi, ennen kuin tajusin, miten tämän Diorin huulipunan saa auki. Kääntelin ja vääntelin ja tuskastuin, kunnes vahingossa tulin vetäneeksi tuota nupista ja kas kummaa! Se aukesi!
Ensisilmäyksellä ajattelin, että kyllä onkin tumma huulipuna, mutta huulilla tämä on luumuun taittava viininpunainen(?) ja aika läpikuultava.

OPIa OPI-tytölle. I Brake for Manicures. Pullossa näyttää hyvin, hyvin tummanruskealta, saa nähdä, miltä tämä näyttää kynsillä. Onko tämä kynnellä vaaleampi vai vieläkin tummempi. Ah, tätä jännitystä.


Olen niin onnessani siitä, että Liisa oli mahduttanut mukaan uuden tuubin ensteks lemppareintani kasvojen puhdistusainetta, Clarinsin Gentle Foaming Cleanseria. Mistä tiesit, että edellinen tuubi on lopussa? Niin lopussa, että minun on ehkä turvauduttava saksiin, jos aion sieltä vielä jotain saada.


Mutta sanottakoon, tässä ja nyt, että tunnen pientä painostuksen tunnetta tuosta kasvovesipullosta. Liisa on jankuttanut minulle kasvoveden käytöstä jo pitkään, se tasapainottaa kasvojen flooraa tai jotain. Kuulostaa epäilyttävältä btw. No, kokeillaan. :D



Lancomen poskipuna on virallisesti ilmeisesti persikanvärinen, minun mielestäni se on vain kivasti astetta neutraalimpi kuin jo olemassa oleva poskipunani. Hitsi, nyt minulla on kaksi poskipunaa. Se siitä tavaran vähentämisestä ja pienempään meikkipussiin siirtymisestä. ;)


Violetti silmänrajauskynä, todella out-of-the-box. Minun pitää ehkä ostaa violettia tai violettiin viittaavaa luomiväriä. Tai sitten vain ronskisti yhdistää tämä harmaaseen luomiväriin. Tämä on kyllä kiva, kun tämä on kyllä violetti, mutta ei hyppää kuitenkaan liikaa silmille(pun intended).


Eikä pidä jättää mainitsematta laatikkoa, jossa tämä kaikki ja paljon muuta oli! Aivan mahtava! Tämäkin jää käyttöön ja varmasti esille, ei tätä voi haudata mihinkään kaapinperukoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti