lauantai 19. huhtikuuta 2014

Pääsiäiskynnet



Pääsiäisen kunniaksi lakkasin kynteni keltaiseksi ja laitoinpa niihin vielä kultaista glitteriäkin kimaltelemaan. Lakka on OPIn The ”It” Color, joka on varsin kiva lämmin keltainen. Glitter on peräisin Sokoksen 3+1 –päiviltä ostamastani OPIn alus- ja päällyslakkasetistä.
Jostain syystä tuo the ”It” Color ei nyt suostunut asettumaan nätisti ja tasaisesti kynsille, mutta ei sitä aina voi onnistua, ei edes joka kerta.
Kokeilin tuota glitterin laittamista nyt ensimmäistä kertaa ikinä, ja täytyy sanoa, että se ei ole ihan helppoa. Ainakaan, kun ei ole hommaan tarkoitettuja välineitä. Työkaluina päädyin käyttämään käytöstä poistamiani luomiväriapplikaattoria ja –sivellintä. No, toimi se homma jotenkin niilläkin. Joskin, tämän kokeilun jälkeen ainakin applikaattori on entinen.
Täytyy myöntää, ettei tämä kokeilu onnistunut ihan niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta ei kai sitä voi odottaa osaavansa uusia asioita ensimmäisellä kerralla yhtä hyvin kuin sitä jo vuosia harrastaneet tyypit(lue: ei varmaan pitäisi verrata omia aikaansaannoksia esimerkiksi Liisan kynsikoristeluihin).


1 kommentti:

  1. Pöh, hauskathan nää oli livenä :) Lisää harjoittelua vain!

    VastaaPoista