sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Lokakuun Livbox



Tämän kuun Livbox teki matkaa hyvin seikkaperäisesti ja kummallisesti. Postin lähetyksenseurannan mukaan se oli Rovaniemellä, kun sain tekstiviestillä noutokoodin Tampereen Hervantaan. Tutkimattomia ovat postin tiet. Laatikko oli vähän kärsinyt, kun sen vihdoin käsiini sain, mutta sisältö oli onneksi kunnossa.
En oikein tiedä, mitä mieltä olen tästä boxista, kun elämässä on tällä hetkellä niin paljon palloja ilmassa, etten oikein osannut keskittyä tähän. Kyllähän minä tätä odotinkin, mutta muiden asioiden takia en oikein jaksanut innostua tästä.

Ja boxihan piti tässä kuussa sisällään seuraavaa:



Pepsodent White Now Gold –hammastahna
”Pepsodent White Now Gold on Suomen ostetuin välittömästi valkaiseva hammastahna, joka antaa säihkyvän valkoisen hymyn jo 1. harjauksella. Se sisältää kolme kertaa enemmän BlueLight-teknologiaa ja säännöllisesti käytettynä se poistaa myös tummentumia ja kirkastaa hymyä asteittain. Hammastahna on turvallinen kiilteelle ja siinä on tavallinen fluoripitoinen suoja ja raikas maku.”

En periaatteesta käytä valkaisevia hammastahnoja, koska en usko niiden olevien turvallisia hampaiden kiilteelle. Toki tämä hammastahna väittää olevansa turvallista kiilteelle, mutta olen siitä huolimatta hyvin skeptinen asian suhteen. Mutta(onneksi?) tiedän joidenkin kavereideni käyttävän valkaisevia hammastahnoja muiden varoitteluista huolimatta, niin en usko tämän jäävän nurkkiini pyörimään.

Vaseline Essential Healing Spray vartalovoide
”Essential Healing Spray kosteuttaa ja syvähoitaa ihoa ja sisältää rauhoittavaa kaurauutetta. Miedontuoksuinen spary-vartalovoide sopii päivittäiseen ihonhoitoon. Levittyy ja imeytyy nopeasti.”

Olen käytössä todennut Vaselinen käsirasvan varsin hyväksi auringonpolttaman ihon hoidossa, sekä vartalorasva toimii ihan kivasti hierontarasvana oikean tavaran ollessa hukassa(ikinä koskaan en mitään hukkaa). Jään odottamaan, toimiiko tämä yhtä hyvin kuin muut.

L’Occitane Almond Shower Oil -suihkuöljy
”Suihkuöljy muuttuu veden kanssa ylellisen pehmeäksi vaahdoksi, joka jättää ihon satiinin pehmeäksi ja hyvän tuoksuiseksi. Sisältää runsaasti manteliöljyä ja ravitsevia lipidejä. Puhdistaa ihon hellävaraisesti.”

Tykkään kovasti vartaloöljyistä, sillä mikään vielä tähän mennessä kokeilemani ei jätä iholle kalvoa. En kuitenkaan ole vielä koskaan kokeillut suihkuöljyä. Odotan mielenkiinnolla tämän kokeilemista, otan tämän varmasti mukaan I Love Me-messuille, tämä kun on mukavan kokoinen näytekoko ja tyhennyttyään tämä on helppo nakata roskiin.

Schwarzkopf Professional BC Bonacure Moisture Kick –kosteuttava muotoiluvoide
”Moisture Kick kosteuttava muotoiluvoide kosteuttaa hiukset sekä palauttaa normaalien ja kiharoiden hiusten kosteustasapainon.”

Tämä kuulostaa ihan mielenkiintoiselta tuotteelta, vaikka pelkäänkin tämän aiheuttavan lähmäisen lopputuloksen. Kokeilen tätä kuitenkin innolla(ja sitten kiroilen niin, että naapuritkin kuulevat, että Tiinaa ottaa pikkuisen pannuun).

Schwarzkopf Professional BC Bonacure Color Freeze CC –lämpösuojavoide
“BC Color Freeze CC lämpösuojavoide ravitsee värjättyjä hiuksia suojaten niitä lämmöltä(220°C). Voide antaa luonnollista kimmoisuutta ja pehmeyttä. Cell Perfector-teknologia ja tasapainotettu pH 4.5 palauttaa hiuksen optimaaliselle pH-tasolle ja lukitsee väripigmentit hiukseen.”

Ei ole todellista. CC-voide hiuksille!

Lumene Nude Perfection Glow –heleyttävä meikkivoide
”Hehkuva iho on yksi syksyn suurimpia meikkivoidetrendejä. Uudella Nde Perfection Glow Heleyttävällä Meikkivoiteella luot kevyesti peittävän lopputuloksen, joka antaa ihon oman sävyn kuultaa läpi. Meikkivoide kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja sen koostumus on vallankumouksellisen kermainen ja kevyt. Lisäksi se sisältää suomalaisen lakan siemenuutetta, joka ravitsee ihoa. Meikkivoide jättää ihon kadehdittavan pehmeäksi ja antaa sille kasteenraikkaan hehkun. Kevyen koostumuksensa ansiosta meikkivoide sopii erinomaisesti kuivalle ja normaalille iholle. Sisältää aurinkosuojakertoimen 15.”

Aluksi ajattelin, että ”meikkivoide, plääh”, mutta hetken asiaa mietittyäni olenkin tosi innoissani tästä. Saamani sävy on 0 eli vaalein, mikä on hyvä, koska olen aika kalpeanaama. En ole itse asiassa koskaan tainnut kokeilla Lumenen meikkivoidetta. Yksi Lumenen ripsiväri oli pitkään ehdoton lempparini, mutta sen valmistus lopetettiin jo aikoja sitten. Taitaa olla jo korkea aika tutustua Lumeneen paremmin.

2 kommenttia:

  1. Ikävä sanoa, mutta itseä ei harmita että boksin tilaus jäi uudistamatta tässä kuussa. Vähän semmoinen plääh, ihan ok mutta... tuotteista mulla on jo osa ja toinen osa ei sinänsä herätä tunteita.

    VastaaPoista
  2. Otin ennen syyskuun boxia 3kk-setin, joten ensikuussa vielä tulee laatikko, odotin tai en. Sen jälkeen saa boxi taas puolestani jäädä määrittelemättömän pituiselle tauolle.

    VastaaPoista