maanantai 30. marraskuuta 2015

Marraskuun Tähtihetket



Marraskuun viimeinen päivä, eli on taas aika listata kuluneen kuukauden Tähtihetkiä. Jälleen kerran niitä onneksi löytyy.

Ensimmäiseksi materialismionnea, ostin itselleni uudet kengät, jotka ovat niin hienot, että en tiedä, uskallanko käyttää niitä ollenkaan, vai laitanko ne vain kirjahyllyn päälle koristeeksi. Kyseessä on siis Adidaksen Superstarit, joita olen vuosien saatossa kävellyt atomeiksi useammankin parin. Ja mainittakoon, että kaikki Superstarini ovat olleet tällaiset erikoiset, kun sen kerran aloitti, niin en ole voinut ostaa tavallisia ollenkaan. Tutkimattomat ovat Tiinan mielen tiet.



Tapasin pitkästä pitkästä aikaa vanhaa ystävää, ja se kuuluu ehdottomasti kuukauden tähtihetkiin. En voi kuin olla kiitollinen siitä, miten hyviä ja ihania ystäviä olen elämässäni onnistunut löytämään. Ei se määrä, vaan laatu.

Lisää materialismionnea pääsee kuukauden tähtihetkiin, kun Äipä osti minulle Smarties-joulukalenterin. Kyllä, Tiina 25-v:n suuri toive oli saada Smarties-joulukalenteri.


Kaiken kaikkiaan, marraskuu on ollut oikein onnistunut kuukausi, yleisfiilis on vahvasti positiivisen puolella. Toivottavasti sama positiivinen fiilis jatkuu myös joulukuussa. Mahdollisuudet ainakin ovat hyvät, koska kaikki joululahjat ovat jo hoidossa, niin niistäkään ei ole stressiä ja voin skipata kaikki jouluhössötykset ja ottaa iisisti.

2 kommenttia:

  1. Vitsit miten makeet superstarit, mulla on vaan ollut tylsät valkomustat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään ihan tajuttomasti. Tuolla ne on vieläkin kirjahyllyssä, en vieläkään tiedä, uskallanko ikinä käyttää niitä :D

      Poista