tiistai 8. joulukuuta 2015

Hyvä Ystävällismielinen Joulupukki,



Kuten varmasti tiedät, kulunut vuosi on ollut minulle äärettömän raskas. Sitä aina loppuvuodesta ajattelee, että tämä vuosi on ollut raskain, mutta aina se elämä pystyy yllättämään ja ylittämään itsensä. Mutta tärkeintä kuitenkin on, että asiat ovat nyt hyvin. Toivottavasti ensivuosi on valoisampi.

Tänä vuonna toivelistani näyttää tältä:

Kuten varmasti tiedät, kirjat ovat aina nappivalinta minulle. Tällä hetkellä kiinnostuslistalla ovat korkealla klassikoista Harper Leen Kuin murhaisi satakielen, käsityökirjoista Kari Sirenin ja Anne Korkalan Syty valolle sekä Raija Immosen ja Marja-Leena Varilan Luo nahasta sekä tietokirjoista Tom Angin Valokuvan historia.

Oranssit, beiget ja punaiset Origo-astiat, ovat tällä hetkellä kiikarissani, sillä itselläni ei ole tällä hetkellä kuin muutama ruokalautaseksi luettava lautanen, joista kaksi on lähempänä leipälautasta kuin ruokalautasta ja toiset kaksi ovat lähempänä matalaa lautasta kuin syvää lautasta(joina ne ostin). Syy, miksi lautasia on niin vähän, on se, että en enää tahdo syödä ruokaani ruskeilta tai turkooseilta lautasilta, olen niin sanotusti laittamassa astiastoani uusiksi.

Vielä vähän vaiheessa olevalla sohvapöydälläni on vielä hyvin tilaa uusille Kivi-tuikkukipoille. Värillä ei ole väliä, koska tykkään kaikista väreistä ja räikeä sekameteli on pop.

Keittiösaksille olisi kova tarve, tällä hetkellä joudun käyttämään askartelusaksiani keittiössä, eikä se tee hyvää niille.

Elokuvaliput ovat tietenkin elokuvien suurkuluttajalle aina hyvä vaihtoehto, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Tällaista tänä vuonna, toivottavasti voit hyvin.

Toivoo,
Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti