lauantai 26. marraskuuta 2016

Tampereen Kädentaitomessujen ostokset

Sitten päästäänkin siihen tärkeimpään, eli mitä hankin kädentaitomessuilta. Noh, mitäpä minä En olisi hankkinut? Kannoin kotiin ihan jumalattomasti tavaraa, mutta mitään en kadu! Ja ihan itsekkäästi hankin tavaraa, vaikka ajatukset meinasivat koko ajan suistua lahjanteko/-hankinta –moodiin. Pysyin tiukkana, ja muistutin itseäni kysymällä mitä minä haluan. Osittain syytän tästä tavaramäärästä myös tylsää säätä(piristystä pimeään ja sameaan ja märkään) sekä hallitusta, joka antoi Talvivaaralle lisärahoitusta(don’t even ask). Kuvat ovat mitä ovat, lumettoman marraskuun illat eivät ole niitä kaikkein otollisimpia(pun intended) valokuvaamisen suhteen.

Mistäs sitten aloitettaisiin? No vaikka suurin piirtein alusta.

Aikalailla ensimmäiseksi messuilla suuntasin lankakauppaTitityyn osastolle Stephen Westin ’West knits, best knits: Number 1 - Shawls’ –kirjan perässä. Onni olikin myötä, sillä minun jälkeeni osastolle jäi vain 1 kappale kyseistä kirjaa.  Kirjassa on 13 ohjetta, joista tahtoisin tehdä 8-9, joten tuli paljon halvemmaksi ostaa 29,90 maksanut kirja, kuin 8-9kpl 7€ maksavaa ohjetta yksitellen. Ja kirjan mukana sai koodin, jolla kirjasta pystyi lataamaan myös e-kirja-version.


Bongasin messuilta myös osaston, jossa mainostettiin ”kirjat 2€”. Kirja-hoarderina hylkäsin kaikki 
muut suunnitelmani, ja suuntasin suoraan ja päättäväisesti osastoa kohti. Mukaani tarttui kolme kirjaa, eli tuhlasin yhteensä kuusi(6!!!) euroa. Ihan hullua. 
Ostin kirjat ”Ihanimmat piirakat”, ”Matto x 30” sekä ”Ihana ilmastointiteippi”.


Teippitarhan osastolla tein ostoksia kahteenkin kertaan. Ensimmäisellä kerralla perjantaina mukaani tarttui mustia paperipillejä himmeliä varten ja kaksi rullaa jeesusteippiä askartelua varten, koska olen jo pidemmän aikaa halunnut kokeilla jesariaskarteluja. Ja olinhan aikaisemmin ostanut jesariaskartelukirjankin. Lauantai-illalla selasin sitten tuota kirjaa enemmänkin, ja sunnuntaina minun oli suunnattava ostamaan lisää jesaria Teippitarhalta.
Juttelin Teippitarhan toisen omistajan kanssa hyvän tovin perjantaina, kun asioidessani sattui olemaan hiljaisempi hetki, ja täytyy sanoa, että minulle jäi kyllä todella hyvä kuva sekä yrittäjistä että yrityksestä. Olen tainnut kerran aikaisemmin tilata tavaraa teippitarhalta, mutta jatkossa asioin heidän kanssaan varmasti enemmänkin. Kivoista yrityksistä on kiva ostaa. Sain Teippitarhalta myös muiden bloggaajien tavoin rullan kuviollista masking teippiä, mutta siitä ei ole enää juuri todisteita jäljellä, kun teippasin sillä Tärkeitä Lappuja seinille :D



Lankatalo Tapion Kaupasta ostin kaksi kerää Filcolana Arwettaa tehdäkseni Joji Locatellin 3 Color Cashmir Cowl:n. Minulla oli jo yhtä väriä, joten tarvitsin vain kaksi. Ainakin kerällä vierekkäin valitsemani värit sopiva yhteen, jää nähtäväksi, miltä valmis kaula-asia sitten näyttää.
Olin etukäteen ajatellut, etten osta Tapiolta mitään, koska Tapsa on käytännössä yksi lähilankakaupoistani, sillä se sijaitsee kotikotipaikkakunnallani ja siellä on siten helppo piipahtaa ostoksilla. Mutta kun satuin näkemään siellä tarvitsemaani lankaa, pyörsin päätökseni.


Neulekahvial&Lankakauppa Lentävä Lapasen osastolla oli tarjolla todella paljon kotimaisen Handun käsinvärjättyjä lankoja, joista mukaani lähti yksi vyyhti. Sanoinkin itse värjärille Ilulle, joka oli myös osastolla töissä, että vyyhdin värit ovat niiin väärin, kun mietin omia värimieltymyksiäni, mutta kuitenkin todella houkuttelevat ja oikeat.
Lentävän Lapasen osastolla oli myös tarjolla italialaisen käsinvärjääjän,SnailYarnsin lankaa, mutta vain yksisäikeisenä merinona, ja koska itse en pidä yksisäikeisistä langoista, jäivät ne hyllyyn. Esitin kuitenkin omistajalle toiveen SnailYarnsin sukkalangoista, joka laitettiin korvan taakse. Jään siis odottamaan verkkokaupan aukeamista(ja lompakko kiittää, ainakin toistaiseksi).


Lankakauppa Kerän osastolla minua houkuttelivat eniten Wollmeisen langat, joita Kerällä olikin ihan mukavasti mukana. Ennenhän Wollmeisen lankoja on voinut ostaa vain merkin omasta nettikaupasta, mutta kuluneen vuoden aikana sitä on alkanut saada parista kivijalkakaupasta Suomestakin, ja vain kivijalkakaupasta, jälleenmyyjät eivät saa myydä merkin lankoja nettikaupoissaan.
Kävin hipelöimässä Wollmeisen lankoja jo perjantaina, mutta venytin ostopäätöksen lauantaille. Mukaani tarttui yksi vyyhti Purea, eli 100% superwash-merinoa, värissä Guide to Galaxy. Aion tehdä tästä sukat, vaikka langassa ei mitään vahvikkeita olekaan, voihan ne olla unisukat, jotka eivät joudu kovalle käytölle, vaikka levoton nukkuja olenkin. Olen joskus vuosia, vuosia sitten neulonut huivin Wollmeisesta, enkä pitänyt langan puuvillamaisesta neulontatuntumasta, mutta ajattelin antaa merkille uuden mahdolisuuden sukkalankana. Fiksumpaa ehkä olisi ollut ostaa Twiniä, jossa on merinon lisäksi 20% polyamidia, mutta tarjolla ei ollut yhtä kivaa väriä itselleni(muille neulottavaksi kyllä, mutta koska tarkoitus oli olla itsekäs), niin päädyin tuohon Pureen.


Ommellinen –nimisen kaupan osastolta ostin kolme kangaspalaa, tarkoituksenani ommella itselleni neuleille projektipussukoita. Olen saanut ihan muutaman kerran saanut kuulla, kun kuljetan neuleitani milloin minkäkin kaupan pienessä muovipussissa ja muilla on über-hienoja ommeltuja pusseja. Enää tarvitsee vain opetella ompelemaan. Pikku juttu.


Ehkä messujen hauskimmasta tempauksesta vastasi mielestäni Nappi Kikka, joka sukkalankani maksettuani kysyi ”Haluatko kassin vain ämpärin?” - - - ”NO ÄMPÄRIN TIETENKIN!”.  En tiedä muista, mutta omaan huumorintajuuni ämpäri osui ja upposi ihan täydellisesti.


Löysin messuilta ihan vahingossa näitä saippualeivoksia myyvän osaston. Valitettavasti en osaa sanoa yrityksestä enempää, koska osastolla luki vain ”saippualeivos” ja näytteilleasettajaluettelossa oli vain henkilön nimi, jolla en löytänyt internetsin syövereistä mitään.
Leivoksia oli viisi tai kuusi erilaista ja jokainen tuoksui erilaiselta. Valitsemani saippualeivos tuoksuu hennosti mansikalta, englanniksi käyttäisin ehkä termiä ”strawberry ’n’ cream”.


Olin viikonloppuna myös apulikkana, olin Hopeasäikeen osastolla tauottamassa Pirreä, joka oli yksin matkassa. Sain valita pöydän antimista itselleni muutaman vyyhdin lankaa, ja päädyin seuraaviin:


Eikä siinä vielä kaikki. Sunnuntaina, kun tein lähtöä kotiin, Pirre lykkäsi käteeni vielä yhden vyyhdin, josta olin päivitellyt koko lauantain ja sunnuntain, kun kukaan ei ollut edes koskenut siihen. En voinut tajuta asiaa, koska mielestäni se on ihan käsittämättömän hieno:



Sellaisia asioita kannoin mukanani kotiin, ja nyt on jokseenkin kulutusähky. Ei tarvitse pitkään aikaan ostaa mitään muuta kuin ruokaa, kun joululahjatkin ovat jo hoidettuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti