maanantai 21. marraskuuta 2016

Tampereen Kädentaitomessut 2016

Tampereen Kädentaitomessut ovat nyt onnellisesti ohi. Itse luuhasin messuilla kaikkina kolmena päivänä oikeastaan täydet päivät. Ja voin kertoa, olen aivan poikki. Ja lauantaina vielä kaupanpäällisiksi naapureilla oli bileet, mitäpä muutakaan sitä sekä henkisesti että fyysisesti väsyneenä tahtoisikaan kuin nukahtaa naapurin basson jytkeeseen? Ja kuten ostosteeveessä sanottaisiin, eikä siinä vielä kaikki. Onnistuin ilmeisesti nappaamaan messuilta mukaani uuden flunssa-pöpön, sen verran karhealta kurkku tuntuu ja pää on raskas. Ja juuri, kun viimeviikolla onnistuin nujertamaan edellisen pöpön heti alkutekijöihinsä. Täytyy aloittaa uusi taistelu tautia vastaan.



Vaikka etukäteen suunnittelin seuraavani vaikka ja mitä messuilla järjestettyä ohjelmaa, en ehtinyt kuin kahteen tilaisuuteen.
Perjantaina kävin kuuntelemassa, kutsutaan sitä nyt vaikka luennoksi, vuoden 2017 käsityötrendeistä. Täytyy sanoa, etten tainnut olla ihan oikeaa kohderyhmää kyseiselle esitykselle. Ensinnäkin, yhdeksi ensivuoden trendiksi mainittiin ”maker kulttuuri” eli tee-se-itse –ajattelu. Öööh, eikö se ole vähän niin kuin koko käsitöiden peruspointti? Lisäksi mainittiin ”korjailu” eli tuttavallisemmin tuunaus, mutta koska tuunailu taitaa olla terminä niiiin 2005, niin sitä kutsuttiin korjailuksi. Ja ”hakkerointi”, eli, noh, hakkerointi. Kuten aikaisemmin jo sanoinkin, omalla kohdallani luento ei osunut maaliinsa, eikä oikeastaan sinnepäinkään, mutta tiedostan myös, etten varmasti kuulunut sen kohdeyleisöön. Pisteet luennon pitäjille siitä, kun pitsistä puhuessaan Lavalla olevalla näytöllä näytettiin kuva Marko Suomen pitsipeniksestä, vaikka nekin ovat jo seitsemän vuotta vanha juttu. Aiheuttivat hauskan reaktion yleisön keski-iän ylittäneessä osassa.

Toinen ohjelmanumero, jonka ehdin näkemään, oli Suomen Perinnetekstiilienmyyntineuvottelijan Jennin haastattelu ja se koski kansallispukuja. Haastattelu oli todella innostava ja vapauttava, kansallispuku ei ole mikään pyhä lehmä, johon ei saa koskea. Virossahan kansallispukukulttuuri on hyvin virkeä ja eloisa, kansallispukujen kuoseja käytetään hyvin vapaasti ja rohkeasti erilaisissa tuotteissa ja erilaisilla tavoilla, mutta Suomessa ollaan oltu virallisempia ja jäykempiä, nihkeitä jopa. Kaikki on täytynyt tehdä täysin sääntöjen mukaan, eikä mitään ole saanut muokata tai käyttää erilailla. Ja sitten on ihmetelty, miksi kansallispuku ei näy omassa kulttuurissamme. Miksiköhän?



Tämä on kuitenkin muuttumassa. Ylläolevassa kuvassa Jennillä on päällään yhden kansallispuvun(en kuollaksenikaan musta, minkä puvun) hamekankaasta tehty hame sekä myös kansallispuvun tasku kännykkäpussina.
Esimerkiksi Instagramista löytyy hashtagilla #tuunaamunperinne paljon kuvia, joissa ihmiset ovat niin sanotusti ottaneet kansallispuvut omiin käsiinsä ja tuunanneet perinteitään :)
Itse olen ollut jo pitkään jollain kummallisella tavalla viehättynyt kansallispuvuista, tai siis oikeastaan vain siitä ”omastani”, joka on mielestäni tietenkin kaikkein kaunein. Olen kauan halunnut tehdä itse oman kansallispukuni, vaikka en näekään itseäni käyttämässä kansallispukua koskaan tai missään. Sen tekemisprosessi kiehtoo minua. Vaikka en koskaan tulisikaan tekemään itselleni omaa kansallispukua, tulen varmasti tuunaamaan perinteeni ja käyttämään kansallispuvun kankaita ja materiaaleja muuten. Kuten Jenni haastattelussaan sanoi, kansallispuku näkyy kyllä, kun me käytämme sitä.


Kaiken kaikkiaan messut olivat erittäin onnistuneet, ja isommat kuin koskaan. Viimevuotinen kävijäennätys rikkoontui ja messuilla vieraili kolmen päivän aikana 44 419 kävijää. Nyt 21. kerran järjestetyt messut ovat nyt Euroopan suurin käsi- ja taideteollisuusmessutapahtuma.
Poistuin messukeskuksesta mukanani valtava määrä innostusta ja ideoita, ostoksista puhumattakaan. Ensivuonna uudestaan, merkatkaa kalentereihinne 17.-19.11.2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti