lauantai 31. joulukuuta 2016

Mitä tahdon tehdä ensivuonna?

Raketit ovat alkaneet paukkua, joten on aika suunnata katse muutaman tunnin päässä häämöttävään uuteen vuoteen. En tee tänäkään vuonna lupauksia laihduttamisesta tai paheettomasta elämästä, vaan mietin, mitä tahdon tehdä ensi vuonna. Listani näyttää tältä:

Muuttaa. Sori vaan, läheiset. Nykyinen asunto on turhan kallis ja pienempikin varmasti riittäisi. Tavaraa toki pitää karsia rankalla kädellä, jos aion mahtua pienempään asuntoon.

Opetella kirjoneuletta. Olen pitkään ihaillut näkemiäni kirjoneuleita, ja olen päättänyt, että 2017 on se vuosi, jolloin opettelen kirjoneuleen itse.

Opetella Magic Loopin. Viitaten edelliseen kohtaan, eli neulomistekniikan, jossa neulotaan ylipitkällä pyöröpuikolla suljettua neuletta. Vähemmän puikon vaihtoja, siistimpi neulejälki.

Opetella olemaan armollisempi itselleni. Olen aina ollut hyvin itsekriittinen, kuten itse asian ilmaisen. Eräs toinen kutsuu sitä julmuudeksi. Olen vasta tänä syksynä alkanut pikku hiljaa huomata, kuinka haitallista tuo itsekriittisyys minulle on. Toivottavasti vuosi 2017 on vuosi, jolloin hyvä alkaa olla riittävän hyvä.

Lukea enemmän. Olen lukenut tänä vuonna hävettävän vähän, vain muutaman kirjan. Mikä on harmi, koska lukeminen on yksi rakkaimmista harrastuksistani. Erinäisistä syistä keskittymiskykyni ei ole muutaman viime vuoden aikana ollut kummoinen, joten en ole pystynyt keskittymään kirjoihin lukemisen vaatimalla tavalla. Nyt kuitenkin tunnelin päässä näkyy valoa(eikä se ole juna) ja keskittymiskyky paranee koko ajan.

Lakata pelkäämästä epäonnistumista. Pelkään epäonnistumista aivan valtavasti. Olen jättänyt paljon asioita tekemättä ja yrittämättä, koska olen pelännyt epäonnistuvani. Toivon, että vuosi 2017 on vuosi, jolloin lakkaan pelkäämästä epäonnistumista.

Kirjoittaa enemmän. Olen kirjoittanut tänä vuonna harmittavan vähän. Blogissa se on näkynyt mitättömänä postausten määränä. Syy vähäiseen kirjoittamiseen on aika pitkälti sama, kuin vähäiseen lukemiseen, keskittymiskykyni ei ole ollut parhaimmillaan.

Toteuttaa unelmiani. Niin pieniä kuin vähän suurempiakin. Kuten varmasti moni muukin, olen elänyt pitkään ”sitkun”-elämää. Sitten kun asia XYZ on erilailla, voin toteuttaa unelmiani ja suunnitelmiani, mutta en nyt. Mutta hitto vie, jos ei nyt, niin koska sitten?




Millaisia suunnitelmia teillä on vuodelle 2017?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti