perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukuu

Joulukuun ensimmäinen. Vihdoin.

Olen tänä vuonna odottanut joulukuuta aivan erityisen paljon. Tein syksyllä päätöksen, että annan jouluinnostukseni lähteä ihan vapaasti lapasesta, en aio pidätellä yhtään. Pidän tätä jopa osittain tieteellisenä kokeena, kuinka paljon pystyn intoilemaan ja tekemään juttuja.
Tämä intoilu tulee todennäköisesti näkymään myös täällä blogin puolella. Tai sitten ei, mistä näistä koskaan tietää. (No kyllähän se nyt tulee näkymään)

Vaikka monet joulukuun touhuistani ovat kyllä salaisia, olen pahasti jäljessä joululahjojeni aikataulusta. En käsitä, miten näin pääsi käymään. Viime vuonna olin näihin aikoihin jo ihan valmis. Ja tänä vuonna joulu on vielä vähän erilainen, kun emme vietäkään sitä kotikotonani vaan kokoonnummekin toisen sisarukseni luokse koko porukka. Eli ainoa erilainen asia on paikka, jossa olemme. Se tuntuu suuremmalta muutokselta kuin onkaan. Olenhan minä toki lupautunut auttamaan järjestelyissä, mutta se tarkoittaa vain muutamaa ylimäärästä hommaa. Pääsen kokeilemaan uusia juttuja, ei huono.

Minulla meni todella monta vuotta joulua vihatessa, erinäiset ikävät tapahtumat joulun aikaan vuosia sitten vei ilon joulusta moneksi vuodeksi. Viime vuonna se jo vähän pilkisti verhojen raosta, mutta tänä vuonna aion päästää sen valloilleen. Tai niin valloilleen, kun sen vain voi päästää hankkimatta 180-senttistä valkoista muovikuusta ja siihen kilokaupalla koristeita. Se on vuorossa vasta ensivuonna.
Joululauluihin en ole vielä oikein päässyt sisään. Aion jatkossakin kulkea kaupoissa luurit korvilla ja blokata joululaulut pois. Joulukalentereita minulla sen sijaan on useampi. More is more and less is a bore.


Vaikka on koe olevani Over the Top –joulufani ja fiilistelijä, on minulla vähän vaikeuksia päästää innostustani täysin avoimesti valloilleen. Muut perheessäni eivät ole jouluihmisiä, joten vastakaikua on turha odottaa. Silmien pyörittelyä ja valitusta korkeintaan, jos niitäkään. Onneksi on sisarusten lapset, jotka vielä innostuvat joulusta(joskin todennäköisesti he innostuvat enemmän isosta lahjakasasta ja herkuista kuin joulusta itsestään). Mutta ei se haittaa, minä saan intoilla niin paljon kuin haluan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti