sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Kunnianarvoisa Joulupukki,

kulunut vuosi on ollut, jos ei raskas, niin varsin vaativa. Vaikka suuri osa tapahtumista on ollut positiivisia, niin ne ovat myös olleet kuormittavia, vaatineet paljon töitä. Olen parhaani mukaan yrittänyt olla kiltti, ja mielestäni siinä ehkä jopa onnistunut. Parantamisen varaahan aina tietenkin on.

Olin jo listannut pitkät pätkät kaikkea, mitä tänä vuonna haluaisin paketteja availlessani löytää. Mutta sitten pysähdyin miettimään asiaa tarkemmin, tavarapaljous oli alkanut ahdistaa ja suunnitelmat tavaramäärän vähentämiseksi olivat alkaneet muotoutua. Päätin siis toivoa asioita, jotka parantavat ja/tai helpottavat arkeani:

Harry Potter ja Azkabanin vanki, kuvitettu painos. Kyllä, minulla on jo kaikki Harry Potterit. Suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Ja yksi saksaksi(juurikin Azkabanin vanki). Azkabanin vanki on ensimmäinen Potter –kirja jonka olen lukenut. Sain sen joululahjaksi Isoveljeltäni vuonna 2001 ja se on aina ollut minulle rakkain seitsemästä Potterista. Kirjat parantavat arkea aina, ja tuttuun tarinaan on aina mukava sujahtaa, kun maailma koettelee.

 Leffalippuja. Nämä ovat omalla kohdallani niin sanotusti varma nakki. Toimivat aina. Rakastan tarinoita, ja elokuvat ovat yksi loistavista keinoista kuulla, nähdä ja kokea niitä.

Hamahelmiä. Tykkään kovasti askarrella hamahelmillä, niillä midi-kokoisilla, joten jättipurkki tai –laatikko olisikin valtavan hauskaa löytää paketista. Toki ensimmäinen suuri huvi hamahelmilajitelmasta tulee tietenkin siitä, kun lajittelee kaikki helmet väreittäin omiin pusseihin tai rasioihin :D

Kunnollinen veitsi. Vaikka siskon keittiössä hääräillessä terävät veitset ovat usein koituneet sormien turmaksi, niin kyllä hyvä veitsi omassakin keittiössä tekisi kokkailusta paljon nopeampaa ja joutuisampaa.

Laatuaikaa läheisten kanssa. Tarvinneeko tätä edes selittää?

Flanellilakanat. Flanellilakanat olisivat mukavan pehmoiset, nukkuessani peittokasani alla.

Kissasaippua ja sille kiva rasia. Ihan oikeasti. Kissasaippua, eli marseille-saippua on todella monikäyttöinen ja sopii hyvin esimerkiksi meikkisiveltimien pesemiseen. Ja on halvempaa, kuin siveltimille tarkoitettu saippua. Kiva rasia kissasaippualle vielä, niin avot, Tiina on onnellinen.

Hackmann Carelia teelusikoita. Suurempia kuin kahvilusikat, pienempiä kuin ruokalusikat. Täydellisiä monenmoiseen syömiseen., niin kuin esimerkiksi viiliksen ja jogurtin syömiseen.

Kiitos, ja Hyvää Joulua!
Ystävällisin terveisin

Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti